Vaatteet ja varusteet vaellukseen

Aika lähteä syysvaellukselle

Syksy on täällä ja kohta ruska-aika alkaa olla kunnolla käsillä. Mainittakoon nyt lyhyesti vielä, että ruska siis johtuu kesävihantien kasvien lehtien väriainesta. Kun valo vähenee ja lämpötila kylmenee kasvit lopettavat yhteyttämisen. Lehtivihreä alkaa hajoamaan ja lehden muut väriaineet pääsevät näkymiin. Se saa luonnon näyttämään siltä, kuin se olisi suorastaan liekeissä. Joskus pelastuslaitos onkin saanut vääriä hälytyksiä metsäpaloista, kun ihmiset ovat huolestuneena soitelleet mahdollisista metsäpaloista. Kunnon ruska on kyllä lumoavan kaunis. Varsinkin silloin, kun kaikki puskat ja pensaatkin ovat ruskan väreissä. Lapin soilla näkymä on mielestäni parhaimmillaan, kun myös puolukan ja mustikan varvut hehkuvat kauniin punakeltaisissa sävyissä.

Parhaiten pääsee luonnosta nauttimaan lähtemällä luontoon. Yksinkertaista, eikö totta? Onkin aika siis alkaa valmistautua tulevalle vaellusreissulle. Erinomainen tietopankki vaeltamiseen on luontoon.fi, johon kannattaa tutustua.

Olen itse muutaman kerran käynyt lyhyillä vaelluksilla, mutta tänä syksynä tarkoituksena on olla pari yötä joko autiotuvassa tai telttamajoituksessa. Vielä en ole varma, että kumpi vaihtoehto sitten lopulta valikoituu. Mietin myös reittiä, koska vaellusmahdollisuuksia Suomessa on oikeastaan rajattomasti. Olen kuitenkin sen verran aloittelija, että merkityt reitit autiotupaverkostoineen kyllä houkuttaa enemmän, kuin kantaa telttaa ja kaikkia tarvittavia varusteita. Suurin haaveeni on päästä vaeltamaan käsivarren erämaa-alueelle, mutta se sopii vain kokeneille vaeltajille. Sen vuoksi parempi ensin aloittaa helpommista kohteista.

Mistä vaatekaupasta edullinen rinkka?

Vaeltamista usein kuvataan melko romanttisella tavalla. Onhan se tavallaan romanttista, kun kauniissa luonnossa samoilee, mutta samalla se on fyysisesti todella raskasta. Kaikki armeijan käyneet ja siellä marssineet varmaankin muistavat, että painavan repun kanssa metsässä kulkeminen on todella raskasta. Lyhyisiinkin matkoihin menee aikaa ja kulkeminen on rankkaa. Eli vaeltamiseen tulee kuitenkin suhtautua tilanteen vaatimalla vakavuudella ja ottaa erilaiset tilanteet huomioon, kun pakkaa varusteita. Tärkein varuste on rinkka, koska hyvä rinkka tekee kulkemisesta mahdollisimman kivutonta. Ei ole mikään ihme, jos kunnon rinkasta joutuu pulittamaan monta sataa euroa, koska laatu maksaa. Pientä helpotusta rinkkaostoksiin tuovat netin kauppapaikat, kuten vaikka ruotsalainen prisjakt.se tai suomalainen vaatekauppoja.fi, joiden avulla voi vertailla usean liikkeen tarjoukset ja hinnat ja napata sen parhaan diilin.

Vaelluksella on tärkeää saada riittävästi ruokaa, joten on syytä pakata energiarikkaita ruokia mukaan. Energiantarvetta on hyvä ennakoida mahdollisimman tarkasti, jotta osaa pakata oikean määrän ruokaa mukaan. Kaikenlaiset energiarikkaat kuivamuonat ovat varsin toimivia ja toki tietysti erilaiset säilykkeet ja vakuumipakatut tuotteet ovat myös toimiva valinta. Luonnosta saattaa löytää jotain purtavaa eväiden lisäksi ja nuotion hiilloksilla keitetyn puuron joukkoon onkin mukava heittää kourallinen marjoja sekaan tai jos on nyt syksyllä sieniaikaan liikkeellä ja sattuu vaikka muutaman kanttarellin tai suppilovahveron löytämään, niin ne toki voi laittaa pannulle myös.

Mutta nyt täytyy jatkaa suunnittelua ja palata kirjoittamiseen sitten reissun jälkeen. Kuulemiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *